Katoavat ja katoamattomat aarteet

Tekstit:

Aam. 8: 4-8

Kuulkaa tätä, te jotka poljette vähävaraisia
ja ajatte maaseudun köyhät perikatoon!
Te sanotte:
”Milloin päättyy uudenkuun juhla,
että saamme myydä viljaa,
milloin sapatti, että saamme avata varastot?
Silloin voimme taas
pienentää mittaa,
suurentaa hintaa
ja pettää väärällä vaa’alla.
Näin saamme varattomat valtaamme rahalla
ja köyhät kenkäparin hinnalla.
Ja akanatkin myymme jyvinä!”
Herra on vannonut Jaakobin kunnian kautta:
– Minä en unohda yhtäkään heidän tekoansa!
Eikö maa tämän takia järise,
eivätkö kaikki sen asukkaat valita?
Eikö se kaikkineen nouse kuin Niilin vesi,
kohoa ja laske kuin Egyptin virta?

2. Kor. 8: 1-9

Veljet, tahdomme teidän tietävän, millaisen armon Jumala on suonut Makedonian seurakunnille. Vaikka vaikeudet ovat raskaasti koetelleet niitä, uskovien ilo oli niin ylitsevuotava, että he äärimmäisessä köyhyydessäänkin osoittivat runsasta anteliaisuutta. Voin vakuuttaa, että he antoivat voimiensa mukaan, jopa yli voimiensa. Omasta aloitteestaan he pyytämällä pyysivät, että antaisimme heidän osallistua yhteiseen rakkaudentyöhön, pyhien avustamiseen. Eivätkä he tehneet vain sitä mitä olimme toivoneet, vaan ennen kaikkea antoivat Jumalan tahdon mukaisesti itsensä Herralle ja myös meille. Niinpä me kehotimme Titusta jatkamaan tätä rakkaudentyötä ja saattamaan sen teidän keskuudessanne päätökseen. Niin kuin teillä on runsain mitoin kaikkea, uskoa, puhetaitoa, tietoa, kaikkinaista intoa ja sitä rakkautta, joka meistä on tarttunut teihin, niin teidän tulee myös olla runsaskätisiä tätä lahjaa antaessanne.
En sano tätä käskeäkseni vaan koetellakseni teidän rakkautenne aitoutta kertomalla toisten innosta. Tehän tunnette Herramme Jeesuksen Kristuksen armon: hän oli rikas mutta tuli köyhäksi teidän vuoksenne, jotta te rikastuisitte hänen köyhyydestään.

Luuk. 12: 13-21

Muuan mies väkijoukosta sanoi Jeesukselle: ”Opettaja, sano veljelleni, että hän suostuisi perinnönjakoon.” ”Mitä?” kysyi Jeesus. ”Onko minut pantu teidän tuomariksenne tai jakomieheksenne?” Hän sanoi heille kaikille: ”Karttakaa tarkoin kaikenlaista ahneutta. Ei kukaan voi rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa.”
Ja hän esitti heille vertauksen:
”Oli rikas mies, joka sai maastaan hyvän sadon. Hän mietti itsekseen: ’Mitä tekisin? Minun satoni ei mahdu enää mihinkään.’ Hän päätti: ’Minäpä teen näin: puran aittani ja rakennan isommat niiden sijaan. Niihin minä kerään koko satoni ja kaiken muun, mitä omistan. Sitten sanon itselleni: Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi. Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!’ Mutta Jumala sanoi hänelle: ’Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin. Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut – kenelle se joutuu?’
Näin käy sen, joka kerää rikkautta itselleen mutta jolla ei ole aarretta Jumalan luona.”

——————————————

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta “aarre”? Lapsen, miksei aikuisenkin mieleen saattaa nousta jonkin sadun tai kertomuksen maahan kätketty aarrearkku, johon on kätketty rahaa tai muita kalleuksia. Sen löytämiseen tarvitaan vaivannäköä, mutta lopulta etsijää odottaa palkinto. Raha ja rikkaus yleensäkin on aina kiinnostanut ihmistä. Tämä näkyy monissa lapsille kerrottavissa saduissa, mutta myös ihmisten käyttäytymisessä; monet saattavat asettaa yhdeksi elämänsä tavoitteista vaurastumisen ja sitä myötä huolettoman elämän.

Rikkaus ja menestys ovat Jumalan lahjaa. Ei niissä sinänsä ole mitään pahaa. Tämän sunnuntain evankeliumiteksti kuitenkin kehottaa meitä pohtimaan elämämme arvojärjestystä; olenko kiintynyt rahaan ja omaisuuteen niin paljon, että ne ovat alkaneet hallita elämääni ja ajatteluani? Vai muistanko, että on olemassa myös katoamattomia aarteita, joiden arvo on paljon suurempi kuin ajallisten rikkauksien? Tätä ei muistanut evankeliumikertomuksen mies, jolle oli kertynyt paljon omaisuutta.

Ihmisen Jumala on se, mihin hän pohjimmiltaan toivonsa laittaa. Jos ihminen laittaa toivonsa omaisuuteen, siitä on tullut hänelle epäjumala. Jeesus sanoi: “Missä on aarteenne, siellä on myös sydämenne.” (Luuk. 12: 34). Ajallisen omaisuuden lisäksi ihmisen aarteita voivat olla myös menestys, valta, kunnia, jopa korkea koulutus tai oppineisuus. Nämä ovat edelleen asioita, joissa ei sinänsä ole mitään pahaa. Esimerkiksi koulutuksen ansiosta oma kansamme on noussut hyvinvointivaltioksi. Silti on vaarallista laittaa jokin ajallinen asia, sinänsä hyödyllinenkin, Jumalan edelle. On hyvä muistaa että nämäkin asiat ovat Jumalan lahjaa.

Jeesus opettaa luopumaan kaikesta taivasten valtakunnan tähden: “Jokainen, joka minun nimeni tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän”. (Matt. 19:29). Alkuseurakunnassa tämä luopuminen oli konkreettista: uskovilla oli yhteinen kassa, johon koottiin kaikkien omaisuus. Meillä nyky-Suomessa tämän saman tehtävän hoitaa verotusjärjestelmä. Jeesus ei tässä kuitenkaan sano, ettemme saisi omistaa mitään; kyse on siitä, missä meidän sydämemme on; mikä on meille elämässä tärkeintä. Omaehtoinen köyhyys tai askeettisuuskaan eivät vie meitä lähemmäs Jumalaa. Luopuminen ei ole suoritus, jolla ansaitsemme pelastuksen, vaan se on mielentila, edellytys sille, että voimme ottaa lahjana vastaan taivasten valtakunnan.

Luopuminen voi tehdä ihmiselle kipeää. Rikas nuorukainen tuli kysymään Jeesukselta, mitä hänen pitäisi tehdä, jotta hän saisi iankaikkisen elämän. Jeesus kehotti nuorukaista noudattamaan käskyjä. Nuorukainen kertoi noudattaneensa niitä, ja kysyi, mitä vielä puuttui. Jeesus vastasi: »Jos tahdot olla täydellinen, niin mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille. Silloin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua.» (Matt. 19:21). Nuorukainen tuli Jeesuksen sanoista surulliseksi, koska hänellä oli paljon omaisuutta. Jeesus tahtoi osoittaa nuorukaiselle asioiden arvojärjestystä, mutta myös sitä, että tekojen tie on ihmiselle mahdoton. Tekojen tiellä ei päästä Jumalan yhteyteen. Tekojen tiellä olivat myös fariseukset, jotka luottivat omaan vanhurskauteensa. Heidän sydämessään ei ollut tilaa Jeesuksen julistukselle, koska se vei pohjan heidän omaan vanhurskauteen perustuvalta elämältään.

Meidän on siis luovuttava maallisen omaisuuden lisäksi myös omasta vanhurskaudestamme, jos tahdomme päästä Jumalan valtakuntaan ja iankaikkiseen elämään. Meidän on uskottava Jumalaan, joka vanhurskauttaa jumalattoman. Muuta mahdollisuutta pelastua ei ole. Meidän on uskottava se, että Jeesus on tehnyt puolestamme sen, mihin me emme ole kyenneet. Hänen sovitustyönsä tähden saamme uskoa syntimme anteeksi hänen nimessään ja veressään. Tämän evankeliumin uskojana meillä on aarre taivaissa ja kerran iankaikkinen elämä. Ja jos ja kun teemme hyvää, se on Jumalan vaikutusta, ei meidän ansiotamme.

Jumalan valtakunta on otettava uskolla vastaan, mutta Jeesus kehottaa vuorisaarnassa meitä tekemään myös hyvää lähimmäisillemme. Elävää, pelastavaa uskoa ja hyviä tekoja ei voi irrottaa toisistaan. Paavali sanoo filippiläiskirjeessä “Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli” (Fil.2: 5). Jeesus sanoi itse: “Joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan” (Mark 10:44-45). Jumalan valtakunnan aarteen omistaminen synnyttää rakkauden Jumalaan, mutta myös halun palvella toisia.

Rukous

Kaikkivaltias Jumala.
Ohjaa meitä etsimään taivaallisia aarteita,
jotka yksin tyydyttävät
sielumme kaipauksen.
Kun uskot hoidettavaksemme
maallista hyvyyttä,
älä salli meidän kiintyä siihen,
vaan auta meitä käyttämään sitä
lähimmäistemme hyväksi.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.

Hyvää pyhäpäivää!

Timo Leinonen