Arvoisat tammelalaiset!
Koronavirusepidemian vuoksi seurakunta noudattaa poikkeustilasäännöksiä. Tämä vaikuttaa kaikkeen seurakunnan toimintaan. Kokoava toiminta on toistaiseksi peruttu kokonaan.
Seurakuntaelämä pidetään kuitenkin seuraavin toimenpitein yllä:

Jumalanpalvelukset lähetetään seurakunnan facebook-sivujen kautta live-lähetyksenä (löytyvät kohdasta ”videot”), mutta niitä varten ei kokoonnuta kirkoon. Jumalanpalveluksen jälkeen kirkko on auki kaksi tuntia omaa hiljentymistä ja rukousta varten. Tänä aikana kirkossa on myös pappi paikalla keskustelua ja sielunhoitoa varten.

Sunnuntaina 22.3. Marian Ilmestyspäivänä kolehti kerätään Kirkon rakentamiseen Faticissa ja syrjäytymisvaarassa olevien ihmisryhmien voimaannuttamiseen Senegalissa, Herättäjäyhdistyksen kautta. Kolehdin voidaan maksaa seurakunnan kolehdit -tilille FI30 5025 1640 0188 81, viestillä ”Herättäjäyhdistys”, 22.3 – 24.3 välisenä aikana.

Hautaansiunaamiset hoidetaan siten, että siunauksessa saa olla paikalla maksimissaan 10 henkilöä. Näitä suositellaan myös pidettäväksi haudalla. Muistotilaisuuksia ei järjestetä, vaan ne siirretään pidettäviksi myöhemmin.

Kasteet (max 10 henkilöä) suositellaan pidettäväksi ensi sijassa kirkossa.

Seurakuntatoimisto on auki normaalisti toistaiseksi, ma-to 9-13. Voitte ottaa yhteyttä myös puhelimitse numeroon 040 8049550.

Tammelan seurakunnan diakoniatoimistosta on mahdollista saada apua kauppa- ja apteekkiasioiden hoitamiseen. Tätä apua järjestetään ensisijaisesti kotikaranteenissa oleville ja riskiryhmiin kuuluville.
EU-ruokaa on myös edelleen saatavilla.
Tarvittaessa, ota yhteyttä joko soittamalla, tekstiviestillä tai sähköpostilla.
Keskustelua ja sielunhoitoa varten papit ja diakoni ovat tavoitettavissa:
Juha Koivulahti 040 804 9534
Timo Leinonen 050 362 0895
Sari Tenhami 040 804 9533
Voit soittaa myös Palvelevaan Puhelimeen: 0400 22 11 80. Keskusteluapua luottamuksella, sinua kuunnellen, älä jää yksin.
Koronaepidemian vuoksi perutut tilaisuudet pyritään järjestämään uudelleen myöhempänä ajankohtana.

”Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin: ’Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani, sinuun minä turvaan.'” (Ps.91:1-2).

Kukin meistä voi uskoa itsensä ja läheisensä näinäkin aikoina tämän Psalmin sanojen suojaan ja varaan. Nyt on hyvä säilyttää terve harkinta, luottamus Jumalan antamaan tulevaisuuteen ja pysyä rauhallisena. Ihmisinä teemme sen, minkä osaamme ja voimme. Kaiken muun annamme Ikiaikaisen Jumalan käsiin ja Jeesuksen Kristuksen haltuun. Hän muistuttaa meitä: ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt.28:20).