Jouluaatto 

Lupaukset täyttyvät 

 

Juhlimme tänäkin poikkeuksellisena jouluna Herramme syntymää. Koko maailmalle on annettu suuri ilo: Meille on syntynyt Vapahtaja, joka on Jeesus Kristus, Herra. Hänessä meille on avattu tie Jumalan yhteyteen. Vapahtajamme syntymän myötä meille ihmisille on lahjoitettu armo ja totuus. Tämän maailman pimeyteen on koittanut valo, kuoleman keskelle on annettu lupaus iankaikkisesta elämästä. 

Armosta, elämästä ja valosta puhuu myös jouluaaton psalmi, kun psalmirukoilija rukoili siinä jo vuosituhansia sitten näin sanoen: 

 

Päivän psalmi 36: 6–10 

Herra, sinun armosi on avara kuin taivas, pilviin ulottuu sinun totuutesi. Vanhurskautesi on vuoria korkeampi ja oikeutesi kuin syvyyksien syvyys. Ihmistä ja eläintä sinä autat, Herra. Ihmeellinen on sinun armosi, Jumala! Sinun siipiesi suojaan rientävät ihmislapset. Sinä ruokit heidät talosi runsain antimin ja annat heidän juoda ilosi virrasta. Sinun luonasi on elämän lähde, sinun valostasi me saamme valon. 

 

Jouluevankeliumi: Luuk. 2: 1–14 

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.  

Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.  

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:  

– Jumalan on kunnia korkeuksissa,  

maan päällä rauha  

ihmisillä, joita hän rakastaa. 

 

 

Tämä jouluaaton evankeliumi päättyy Betlehemin öisellä kedolla enkelisotajoukon ylistykseen: 

”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.” (Luuk.2:14). 

Huomenna, joulupäivän aamuna, jouluevankeliumia luetaan tästä vielä muutama jae eteenpäin. Perinteinen Luukkaan jouluevankeliumi päättyy kuvaamaan sen joukon tunnelmia, jotka ensimmäisenä saivat ilmoituksen Jeesuksen, Messiaan ja Vapahtajan syntymästä, ja kuulivat myös enkelisotajoukon ylistyslaulun. Näistä, siis paimenista sanotaan, että he ”palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.” (Lk.2:20).  

Kuultu ja nähty oli tartuttanut paimeniin enkeleiden ilon ja riemun, ja Jumalan sana oli osoittanut totuudenmukaisuutensa. 

Jakeessa tätä ennen, jouluevankeliumin toiseksi viimeisessä jakeessa, sanotaan, että kuultuaan paimenten ihmeellisen kertomuksen enkeleistä ja heidän suuresta uutisestaan Jeesuksen äiti Maria ”kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.” (Lk.2:19).  

Verbi ”tutkistella” kuulostaa vanhalta suomelta ja taitaa olla nykysukupolvelle hiukan vieras ilmaus. Se juontaa ajatuksen verbiin ”tutkia”, joka on meille jo paljon tutumpi. Huolimatta samasta juuresta, sanoilla ”tutkia” ja ”tutkistella” on eronsa.  

Tutkimisesta tulee mieleen tutkija, joka järkiperäisesti, puolueettomasti ja jotenkin ulkopuolisesti tutkii jotain asiaa tai kohdetta. Hänen työtään ohjaa pikemmin järki eli aivot, ei niinkään tunne, siis symbolisesti sydän. 

”Tutkistella” on samaa sukua kuin ilmaus ”miettiä itsekseen”. Tästä meillä jokaisella on arvatenkin kokemusta. Jokainen on joskus elämässään kokenut jotain sellaista, joka on laittanut miettimään itsekseen jotain kokemaamme, kuulemaamme tai näkemäämme. Yleensä tämä on jotain sellaista, jota ei voi vain yksinomaan ulkokohtaisesti tutkia, vaan siihen liittyy tunne. Se on kokemus, joka nykyilmaistuna on ”mennyt tunteisiin”.  

Nyt sitten kaikki se, mitä Jeesuksen äiti Maria oli ensimmäisenä jouluna ja jo ennen sitä nähnyt, kuullut ja kokenut, on jotain, jonka hän siinä seimen äärellä ”kätki sydämeensä” ja ”tutkisteli sitä”. Voimme käyttää myös ilmaisua, että Maria ”tutki sydämessään” kaikkea tätä. Hän ei ollut joulun tapahtumien ulkopuolinen havainnoitsija, vaan niiden keskellä. Hän oli niiden kokija.  

Maria alkoi aavistaa sydämessään sen, ettei sillä, mitä hän nyt silmillään katseli katsellessaan juuri synnyttämäänsä seimen lasta ja minkä hän paimenilta kuuli, ollut merkitystä vain hänelle itselleen tai pienelle joukolle Jeesus-lapsen ympärillä.  

Paimenten tuoma viesti kantoi mukanaan uskon siemeniä, jotka Maria talletti sydämeensä. Aikanaan – 30 vuotta myöhemmin, Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen – tuo usko Marian sydämessä siitä, että hän oli synnyttänyt pelastajan kansalle, johon hän itsekin kuului, kasvoi uskoksi siihen, että tämä Jeesus olikin koko maailman, kaikkina aikoina eläneiden ihmisten Vapahtaja.  

Näin Maria ja moni muu hänen kanssaan uskoi ja ymmärsi, että Jeesus oli Kristus, Jumalan Poika, joka ansaitsi ristin työllään meille ihmisille pelastuksen synnin, kuoleman ja pahan vallasta. 

Joulunevankeliumi välittää meille kuvauksen sanoista ja tapahtumista, jotka on tarkoitettu, että ne menevät kuulijoidensa ”tunteisiin”. Enkeleiden ilmoittamaa uutista ei tarkoitettu vain joksikin kummalliseksi tapahtumaksi, joka olisi vain yksi monista pian unohtuvista vastaavista. Ei, vaan jouluevankeliumi on tarkoitettu sydämiimme, sydämillämme tutkittavaksi ja uskottavaksi.  

Joulun evankeliumia voi tutkia järkiperäisesti ja se kestää sen. Evankeliumin tapahtumat ovat osa tämän maailman oikeaa tapahtumahistoriaa. Siihen kytkeytyy tavalla tai toisella koko joukko oikeasti eläneitä ihmisiä, kuten Rooman keisari, Syyrian käskynhaltija, aikansa tavallisia ihmisiä ja raskasta työtä raataneita paimenia. Ja kaiken tämän sekä näiden ihmisten keskellä Kaikkivaltias ja Ikuinen Jumala toimii hämmästyttävällä ja ihmeellisellä tavalla. 

Tämä on huikeaa ja sen on tarkoitettu sytyttävän jokaisen ihmissydämen, kaikkialla ja kaikkina aikoina. Niin myös tänään, tässä, poikkeuksellisen ja haastavan koronavuoden jouluna. 

Maria on meille esimerkki siitä, kuinka on tarpeellista ja terveellistä – kaiken sen jälkeen, mitä on tapahtunut – pysähtyä Jumalan edessä. Jumalalla ei siis ollut kerran aikoinaan asiaa vain Marialle, vaan hänellä on asiaa ja aikaa myös sinulle. Mutta tämä – Jumalan ja oman sydämen tutkiminen – edellyttää pysähtymistä ja rauhoittumista sekä hiljentymistä, jotta voi kuulla Jumalan äänen, sen äänen, joka kuuluu hänen sanassaan.  

Sydän on paikka, jonka hiljaisuudessa meidän on tunnustettava, että Jumala on pyhä Jumala, jonka tahtoa vastaan me toimimme tuon tuosta ja yhä uudelleen. Tämän tunnustaminen ei ole kuitenkaan varsinainen syy sydämen tutkimiselle. Tämä tosin on välttämätöntä, jotta se varsinainen syy voisi valloittaa sydämemme. Varsinainen syy on se, mitä Jumala haluaa sydämeemme lahjoittaa, idättää ja synnyttää.  

Se on se, että Jumalan tahto meitä kohtaan on hyvä. Hänen hyvä tahtonsa meitä kohtaan on hänen Isän rakkautensa, joka Poikansa Jeesuksen Kristuksen vuoksi lahjoittaa sydämiimme anteeksiantonsa ja rauhansa sekä lupaa tämän elämän jälkeen iankaikkisen elämän hänen valtakunnassaan jokaiselle, joka tähän armoon uskolla kiinnittyy. 

Kun usko Kristukseen armoon ja Jumalan rakkauteen valloittaa meidät, se ei jää sydämiemme kätköihin, vaan Jumalan Pyhä Henki laittaa meidät paimenten tavoin liikkeelle palvelemaan muita ihmisiä ja kertomaan heille siitä Jumalan rakkaudesta, joka ensimmäisenä jouluna ilmestyi keskelle tätä maailmaa Jeesuksessa Kristuksessa. 

Tänä jouluna me saamme myös levätä tämän yksinkertaisen uskon varassa. 

 

** 

 

Rukous 

 

Jeesus, meidän Herramme. Tänään muistelemme ensimmäisen joulun ihmeellisiä tapahtumia. Muistamme lampaat, kedon paimenet ja enkelit, jotka äkkiä ilmestyivät pimeälle yötaivaalle. Muistamme tähden, joka loisti pienen tallin yllä. Muistamme nuoren Marian, joka piti sinua sylissään, ja Joosefin ja itämaan tietäjät. Tämä kaikki on kaunista ja ihmeellistä.  

Kuitenkin tiedämme, ettei elämä aina ole helppoa, ei sinunkaan elämäsi ollut. Kiitos, että sinä olet todellinen tänäkin päivänä. Kiitos, että tahdot tulla kaikkiin koteihin. Kiitos, että tahdot auttaa ja hoitaa meitä. Tuo sydämiimme oikea joulu. Tule itse luoksemme. Kiitos, että kuulet meitä. Aamen. 

 

*** 

 

Siunattua Vapahtajamme syntymäjuhlaa ja Jumalan armosta rikasta uutta vuotta 2021! 

Juha Koivulahti