Tapaninpäivä 26.12.2020

Kristuksen todistajat

Joulu on ilon, valon, toivon ja uuden elämän juhla. Sitä me olemme saaneet viettää ja vietämme edelleenkin. Tämän Tapaninpäivän toinen nimihän on toinen joulupäivä. Päivän aiheessa tapahtuu kuitenkin suuri siirtymä suhteessa ensimmäiseen joulupäivään: nyt ollaan jo kuoleman kanssa tekemisissä. Tapaninpäivä on marttyyrien muistopäivä, ja sen nimi tulee ensimmäisestä kristitystä marttyyristä, Stefanoksesta.

Jer. 15:15–20

Jeremia sanoi:
- Herra, sinä tunnet minut!
Muista minua ja pidä minusta huoli,
kosta sinä ahdistajilleni!
Älä ole heitä kohtaan liian pitkämielinen,
muuten joudun tuhon omaksi.
Näethän, kuinka he häpäisevät minua
sinun tähtesi!
Kun sinun sanasi tulivat minulle,
minä ahmin ne.
Sanasi olivat minun iloni
ja sydämeni riemu.
Sinä, Jumala, Herra Sebaot,
olet kutsunut minut omaksesi!
En minä ole istunut ja juhlinut iloisessa seurassa,
yksin olen istunut,
sillä sinun kätesi painaa minua
ja minä olen täynnä sinun kiivauttasi.
Miksi minun kipuni ei koskaan lopu,
miksi haavani ovat niin pahat,
etteivät parane?
Sinä olet minulle kuin kuivuva puro,
joka pettää janoisen.
    Silloin Herra vastasi minulle:
- Jos muutat mielesi,
minä otan sinut jälleen palvelukseeni.
Jos et puhu joutavia,
vaan puhut niin kuin puhua tulee,
saat jälleen olla minun suunani.
Ihmiset kääntyvät sinun puoleesi,
mutta älä sinä käänny heidän mielensä mukaan.
Minä teen sinusta lujan pronssimuurin.
Vaikka tämä kansa nousee sinua vastaan,
ei se sinua voita,
sillä minä olen sinun kanssasi,
minä autan ja suojelen sinua,
sanoo Herra.

Ap. t. 6:8, 11–15, 7:51–60 (1. vuosikerta)

Stefanos oli täynnä armoa ja voimaa, ja hän teki suuria ihmeitä ja tunnustekoja kansan keskuudessa.
    Silloin Stefanoksen vastustajat värväsivät joitakin miehiä sanomaan: ”Olemme kuulleet hänen puhuvan herjaavia sanoja Mooseksesta ja Jumalasta.” He yllyttivät kansaa, kansan vanhimpia ja lainopettajia, ja sitten he kävivät käsiksi Stefanokseen ja veivät hänet Suuren neuvoston eteen. Siellä he toivat kuultavaksi vääriä todistajia, jotka sanoivat: ”Tämä mies puhuu lakkaamatta tätä pyhää paikkaa ja lakia vastaan. Me olemme kuulleet hänen sanovan, että Jeesus, se Nasaretilainen, hajottaa tämän paikan ja muuttaa säädökset, jotka Mooses on meille antanut.” Kaikki, jotka istuivat neuvostossa, kiinnittivät katseensa Stefanokseen, ja hänen kasvonsa olivat heistä niin kuin enkelin kasvot.
    Stefanos puhui: ”Te niskuroijat, ympärileikatut mutta sydämeltänne ja korviltanne pakanat! Aina te olette vastustamassa Pyhää Henkeä - niin kuin isänne, niin myös te! Onko yhtäkään profeettaa, jota teidän isänne eivät olisi vainonneet? He tappoivat ne, jotka ennalta ilmoittivat, että Vanhurskas oli tuleva. Ja nyt olette te kavaltaneet ja murhanneet hänet! Te saitte enkelien tuomana lain, mutta ette ole sitä noudattaneet.”
    Tämän kuullessaan neuvoston jäsenet olivat pakahtua raivosta ja kiristelivät hampaitaan. Mutta Pyhää Henkeä täynnä Stefanos nosti katseensa taivasta kohti ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen, joka seisoi Jumalan oikealla puolella. Hän sanoi: ”Taivaat ovat avoinna minun silmieni edessä, ja Ihmisen Poika seisoo Jumalan oikealla puolella!”
    Silloin he alkoivat huutaa suureen ääneen, tukkivat korvansa ja ryntäsivät yhtenä miehenä hänen kimppuunsa. He raahasivat hänet ulos kaupungista kivittääkseen hänet, ja todistajat jättivät viittansa Saul-nimisen nuoren miehen huostaan. Kun he kivittivät Stefanosta, tämä rukoili Herraa ja sanoi: ”Herra Jeesus, ota vastaan minun henkeni.” Hän vaipui polvilleen ja huusi kovalla äänellä: ”Herra, älä vaadi heitä tilille tästä synnistä!” Sen sanottuaan hän nukkui pois.

Matt. 23:34–39

Jeesus sanoi lainopettajille ja fariseuksille:
    ”Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen. Näin te tulette syypäiksi kaikkeen viattomaan vereen, joka maan päällä on vuodatettu, hurskaan Abelin verestä aina Sakarjan, Barakjan pojan, vereen asti, hänen, jonka te tapoitte temppelin ja alttarin välille. Totisesti: tämä sukupolvi joutuu vielä vastaamaan tästä kaikesta!
    Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla. Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille. Sillä minä sanon teille, että te ette minua tästedes näe ennen kuin sanotte: ’Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!’”

---

Jeesuksen toiminta synnytti hänen vastustajissaan vihaa. Näin oli käynyt jo aikaisemmin profeettojen kohdalla, näin kävi myös opetuslasten kohdalla ja näin kävi ensimmäisten vuosisatojen kristittyjen marttyyrien kohdalla. Myöskin ensimmäisen lukukappaleen profeettaa, Jeremiaa vihattiin aikanaan. Siksi Jumalan sanan julistajan osa ei ollut hänelle helppo. Tähän raskaaseen sananjulistajan osaan Jeesus itse viittaa evankeliumitekstissä. Ihminen, jolla on omaa vanhurskautta ja omaa hyvyyttä, ei välttämättä kestä kuulla totuutta omasta tilastaan. Näinhän kävi fariseustenkin kohdalla. Jeesuksen julistus synnytti heissä vihaa, ja lopunhan me tiedämme hiljaisen viikon kertomuksista.

Väkivaltainen kuolema on ollut monen Jumalan sanan julistajan kohtalo tässä elämässä. Se johtuu sielunvihollisen vallasta tässä maailmassa. Hän vihaa kaikkea Jumalan luomaa, mutta erityisesti Jumalan sanaa. Sen hän haluaisi kokonaan hävittää tästä maailmasta, niin kuin Lutherkin mainitsee. Tämä johtuu siitä, että hän ei kestä sitä, vaan sana murtaa hänen valtansa. Jumalan sanan, evankeliumin voittokulku ei pysähtynyt marttyyrien kohtaloonkaan, koska Jumalan sanaa ei lopulta pysty vastustamaan kukaan eikä mikään.

Jumalan viisaus on ihmisten mielestä hulluutta. Ihminen ei pysty oman järkensä varassa ymmärtämään Jumalan ilmoitusta, vaan se on mahdollista vain Jumalan hengen avulla. Muistamme, että edes opetuslapset eivät useinkaan ymmärtäneet Jeesuksen puhetta. Kuitenkin Jumala otti heidätkin aseekseen evankeliumin eteenpäin viemisessä. Ja heistäkin ainakin suurin osa koki Stefanoksen tavoin väkivaltaisen kuoleman. Johannes, joka tunnettiin “rakkauden apostolina”, säästyi tältä.

300-luvulta lähtien kristityillä on ollut helpompaa, ja nykyään länsimaisissa yhteiskunnissa uskonnonharjoitus on turvattu laeilla. Muualla maailmassa kristityksi tunnustautuva saattaa edelleen menettää henkensä.

Jumalan sana synnyttää edelleenkin vihaa, koska laki tuomitsee synnin eikä hyväksy myöskään ihmisen omaa vanhurskautta. Mutta onneksi se kuitenkin synnyttää myös oikeaa synnintuntoa, joka on hengellisen tervehtymisen ensimmäinen merkki. Edelleenkin on ihmisiä, jotka haluavat ottaa evankeliumin vastaan. Jumala on valmis kääntymään sen puoleen, joka kääntyy hänen puoleensa. Abelin veri huusi aikanaan kostoa, mutta Kristuksen veri huutaa anteeksiantamusta. Anteeksiantamustahan Stefanoskin rukoili kivittäjilleen. Tässä näkyy Jumalan mielenlaatu meitä ihmisiä kohtaan. Samoinhan Jeesuskin sanoi ristillä: “Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät”.

Jumala on kautta aikain valinnut tehtäväänsä sen, jonka on itse halunnut. Siinä ei ihmisen tahdolla ole ollut mitään merkitystä, vaikka profeetta Jesaja sanoikin “lähetä minut!”. Evankeliumi on kulkenut tässä maailmassa ihmisten välityksellä, “jalkojen päällä” mutta työ on ollut Jumalan työtä. Hän on antanut palvelijoilleen voimaa julistaa sanaansa ja kuuluttaa kutsua Jumalan iankaikkiseen valtakuntaan.  Tämä kutsu on voimassa tänäänkin.

Rukoilemme.

Pyhä Jumala. Kiitos marttyyreistä, jotka kestivät uskossa loppuun asti. Kiitos siitä, että annat edelleenkin sanasi kaikua keskuudessamme. Anna meille marttyyrien tavoin voimaa ja kestävyyttä. Vie kerran valtakuntasi voittoon. Poikasi Jeesuksen Kristuksen nimessä, aamen.

Hyvää Tapaninpäivää sinulle!

Timo Leinonen