Ensimmäinen adventtisunnuntai 

Kuninkaasi tulee nöyränä 

 

Uskonpuhdistuksen kirkoissa päivän päätekstinä on keskiajan perinteen mukaisesti kertomus Jeesuksen ratsastuksesta Jerusalemiin. Jeesus ei tullut Jerusalemiin maallisten valtiaiden tavoin, vaan nöyränä, aasilla ratsastaen. Näin hän liittyi Sakarjan kirjan profetiaan rauhan kuninkaan tulemisesta. Tähän viittaa myös päivän nimitys nöyrtymisen adventti (adventus humiliationis).  

Kirkkovuoden ensimmäinen sunnuntai julistaa, että Jumala ei ole kaukana meistä. Hän lähestyy kansaansa antaakseen sille pelastuksen uuden ajan. Hoosiannaa laulaen tervehdimme Jeesusta Kuninkaanamme ja iloitsemme siitä, että hän on tullut ja vapauttanut meidät yhteyteen Jumalan ja toistemme kanssa.  

Päivän evankeliumit liittävät adventin ja joulun palmusunnuntaihin ja pääsiäisen tapahtumiin. Näin kirkkovuoden pääsiäiskeskeisyys tulee esille alusta lähtien. Joulu saa merkityksensä vain yhteydessä Kristuksen kärsimykseen, kuolemaan ja ylösnousemukseen. 

 

Ensimmäinen lukukappale: Jes. 49: 8–10 

Näin sanoo Herra:  

– Armon hetkellä minä vastaan sinulle, pelastuksen päivänä minä autan sinua. Minä olen luonut sinut toteuttamaan sen liiton, jonka tein tämän kansan kanssa, jotta saattaisit ennalleen maan, jotta uudelleen jakaisit autioituneet perintömaat, jotta sanoisit vangituille: ”Lähtekää”, ja pimeydessä viruville: ”Tulkaa valoon!” Tallatuilta teiltäkin he löytävät ravintonsa, paljas kalliorinne on heille laidunmaa. Eivät he näe nälkää, ei heidän tule jano, ei heitä ahdista helle eikä auringon polte, sillä heitä ohjaa heidän armahtajansa, joka vie heidät lähteiden ääreen. 

 

Toinen lukukappale: Ilm. 3: 20–22 

Kristus sanoo: ”Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän. Sen, joka voittaa, minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niin kuin minäkin olen voittoni jälkeen asettunut Isäni kanssa hänen valtaistuimelleen. Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille.” 

 

Evankeliumi: Luuk. 19: 28–40 

Jeesus lähti toisten edellä nousemaan Jerusalemiin vievää tietä. Kun hän oli tulossa Öljymäeksi kutsutulle vuorelle ja oli jo lähellä Betfagea ja Betaniaa, hän lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi: ”Menkää tuolla näkyvään kylään. Kun tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te otatte sen, vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä.”  

Miehet lähtivät ja havaitsivat kaiken olevan niin kuin Jeesus oli heille sanonut. Kun he olivat irrottamassa varsaa, sen omistajat kysyivät: ”Miksi te viette varsan?” He vastasivat: ”Herra tarvitsee sitä.” He toivat varsan Jeesukselle, heittivät vaatteitaan sen selkään ja auttoivat Jeesuksen ratsaille. Kun hän sitten ratsasti, opetuslapset levittivät vaatteitaan tielle.  

Jeesuksen lähestyessä sitä paikkaa, mistä tie laskeutuu Öljymäen rinnettä alas, koko opetuslasten joukko alkoi riemuissaan suureen ääneen ylistää Jumalaa kaikista niistä voimateoista, jotka he olivat nähneet. He huusivat: – Siunattu hän, kuningas, joka tulee Herran nimessä! Taivaassa rauha, kunnia korkeuksissa!  

Muutamat fariseukset sanoivat väkijoukon keskeltä Jeesukselle: ”Opettaja, kiellä opetuslapsiasi!” Mutta Jeesus vastasi: ”Minä sanon teille: jos he olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat.” 

Mitähän nämä tämän kirkon liki ikiaikaiset kivet huutaisivat, jos ne voisivat sen tehdä? 

Ainakin nämä tämän kirkon kivet voisivat toistaa niitä lukuisia rukouksia, joita niiden suojissa on ”huudettu” Herralle. Kirkon tämä vanhin osa on viitisensataa vuotta vanha ja uudempikin pian 250 vuotta, joten suuri on niiden ihmisten määrä, jotka tänne ovat vuosisatojen aikana ilojaan ja surujaan, hätäänsä ja kiitostaan kantaneet. 

Hyvät ystävät, ajattelen että tämän ensimmäisen adventin evankeliumin väkevänä – taustalla ja hiukan näkymättömissäkin olevana – pohjavirtana on yksi hengellisen elämämme ja toimintamme tärkeimmistä osa-alueista. Tämä osa-alue on rukous. 

Ja näkökulmana rukoukseen on yhtäältä se, kuka on Hän, jolle me rukouksemme osoitamme sekä toisaalta se, mitä ja miten me Häntä rukoilemme.   

Ensin siitä, kuka on Hän? 

Kun päivän evankeliumissa Jeesus opetuslapsineen lähestyy Jerusalemia ja sitä tehtävää, jonka vuoksi Jeesus syntyi tähän maailman, hän antaa opetuslapsilleen tehtävän hakea lähellä olevasta kaupungista itselleen aasin, jonka selässä Jeesus voisi saapua Jerusalemiin. 

Jeesus ei vain nöyryyttään ja hetken mielijohteesta katsonut itselleen nuorta aasinvarsaa, vaan näin toimien hän teki todeksi sen lupauksen, joka oli Kirjoituksissa edeltä sanottu jo vuosisataja aikaisemmin. Profeetta Sakarjan kirjassa on adventtiin liittyvä tuttu ennussana: ”Iloitse, tytär Siion! Riemuitse, tytär Jerusalem! Katso, kuninkaasi tulee. Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa.” (9:9).  

Tässä Sakarja välitti Israelille lupauksen tulevasta kuninkaasta, sellaisesta, joka olisi täysin toisenlainen ja jotain muuta kuin ne tämän maailman kuninkaat, joihin ihmiset – juutalaisetkin – olivat tottuneet.  

Hän olisi nöyryydessä ja vanhurskaudessa ylittämätön, voittamaton. Sanalla sanoen tämä Kuningas ja Messias olisi Hän, jota kutsuttaisiin suurimmalla mahdollisella Jumalalle kuuluvalla arvonimellä ”Herra”. 

Moni Jeesuksen ajan juutalainen tunsi Kirjoitusten, siis Vanhan testamentin, Messias-lupaukset, ja niin muodoin tämänkin. 

Kun opetuslapset menivät noutamaan tuota aasintammaa, jonka he löysivät juuri niin kuin Jeesus oli edeltä sanonut, aasin mukaan saamiseksi ei tarvittu kuin tuo suuri sana: Herra – ”Herra tarvitsee sitä.” (Luuk.19:31b). 

Kun juutalaiset halusivat välttää lausumasta turhaan Jumalansa nimen, nimen Jahve, he käyttivät kiertoilmausta ”Adonai”, ”Herra”. Tämä sana esiintyy Raamatussa lukuisia kertoja ja sillä tarkoitetaan poikkeuksetta nimenomaan Jahvea, Pyhää Jumalaa. Esimerkiksi tunnetuin ”Herra” -sanalla alkava Psalmi taitaa olla Paimenpsalmi 23: ”Herra on minun paimeneni…” 

Jokainen rukous, joka kuullaan, lähtee sen tunnustamisesta, että rukouksen kuulija on juuri tämä Herra. Ja jokainen rukous, joka osoitetaan Herran Jeesuksen nimessä, saa Pyhän Jumalan sydämen lämpiämään.  

Senkin me tiedämme, monet meistä aivan kokemuksestakin, että Herra kuulee nekin varovaiset ja kokeilevat rukoukset, joissa rukoilija ei itsekään ole vielä aivan varma siitä, kuka on hän, jolle rukoilija rukouksensa osoittaa.  

Seuraavaksi jotain siitä, mitä meidän tulee tältä Herralta ennen muuta rukoilla? 

Tämän sunnuntain Vanhan testamentin katkelma profeetta Jesajan kirjan luvusta 49 on kaiken kaikkiaan valtavan hieno ja lohdullinen lupaus kaikille rukoilijoille kaikkina aikoina. Ehkä nämä Tammelan kirkon kivet voisivat tarvittaessa ”huutaa”, todistaa, monista rukousvastauksista, joista näiden muurien sisällä on myös kiitetty. 

Mutta, tuo Jesajan kirjan katkelma sisältää viitteen kysymykseen ”mitä meidän tulee rukoilla?” 

Vastaus on lukukappaleen alussa: ”Näin sanoo Herra: ’Armon hetkellä minä vastaan sinulle, pelastuksen päivänä minä autan sinua’” (49:8). 

Kun rukoilemme, on tärkeää, että ensinnäkin tunnustamme Jeesuksen Herraksi. Toiseksi on tärkeää, että tunnistamme ja tunnustamme oman syntisyytemme ja sen, että tarvitsemme sitä armoa ja pelastusta, josta tuossa Jesajan kirjan kohdassa puhutaan. 

Me emme tunnusta syntisyyttämme siksi, että Jumala jotenkin tällä tavoin haluaisi alistaa, masentaa tai painaa meitä. Ei, vaan tässä on kyse Pyhän Jumalan eteen asettumisesta sekä tosiasioiden tunnIstamisesta ja tunnUstamisesta. Vain tällä tavoin syntyy sovinto ja yhteys Pyhän Jumalan ja syntiinlankeemuksesta osallisen ihmisen välillä.   

Anteeksiantamus, armon tarvitseminen ja siitä eläminen avaa oven ajan rajan tuolla puolella toteutuvalle pelastukselle, mutta sen ohella myös Jumalan kaikelle muulle avulle ja huolenpidolle jo tässä elämässä. 

Tähän liittyy Jeesuksen kehotus Matteuksen evankeliumissa, Vuorisaarnassa: Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. (6:33).  

Jumalan valtakunnan osallisuuteen, pelastukseen, pääsemme Kristuksen ristin, sovituksen ja lunastuksen, anteeksiantamuksen ja armon kautta. ”Kaikki tämäkin” on sitten kaikkea sitä muuta, jota Jumalalle rukouksissa kannamme. 

Palaan vielä lopuksi siihen, miten Herraa tulisi rukoilla? 

Rukoukseen tarvitaan korvat. Eikö kuitenkin suuta, jolla ”huutaa”, pyytää, anoa, mahdollisimman usein myös kiittää? Kyllä, suuta tarvitaan ”kuvainnollisesti” hiljaiseen ja äänettömäänkin rukoukseen. 

Mutta ennen sitä tarvitaan ”kuulevat korvat”. Tarvitaan suostumistamme Jumalan äänen, hänen puheensa ja sanansa kuulemiselle.  Tähän meitä ohjaa päivän Uuden testamentin lukukappale Ilmestyskirjassa, kun siinä kehotetaan: ”Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille.” (Ilm.3:22). 

Juuri ennen tätä sama Herra Jeesus kehottaa ja lupaa meille: ”Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen…” (Ilm.3:20).  

Jumalan sanan ja Jeesuksen äänen kuulemisesta ja sen mukaan toimimisesta seuraa sydämen oven avaaminen koko Kolmiyhteiselle Jumalalle. Avaamme sydämemme hänelle yksinkertaisesti uskomme häneen. Näin me myös tunnustamme Herran ja annamme hänelle sen paikan, joka hänelle kuuluu. Toivotamme hänet tervetulleeksi sydämeemme puhuttelemalla häntä Herraksi ja tuomalla hänelle rukouksessa kaikki asiamme. 

Jeesuksessa me kohtaamme Kuninkaan, jonka kaltaista maailma ei ole milloinkaan aiemmin nähnyt eikä tule koskaan näkemäänkään. Hän on Herra, jolle voimme huutaa: ”Hoosianna – oi auta!”, ja luottaa, että hän on Kuningas, joka totisesti auttaa.  

Mutta kuitenkin sellainen ihmeellinen ja toisenlainen Herra ja Kuningas, joka ei ole vain näiden muurien sisällä, vaan tavattavissa kaikkialla, ja joka – mikä ihmeellisintä – mahtuu sydämiimme. 

** 

Rukous 

 

Herra, sinä lähestyt meitä yhä tänäänkin nöyränä ja toisenlaisena Kuninkaana. Anna meidän kuulla äänesi sanassasi ja auta meitä avaamaan sydämemme sinulle. Kiitos, että haluat johdattaa meitä elämämme tiellä. Ohjaa meitä Pyhällä Hengelläsi kulkemaan tällä tiellä ja varjele, ettemme poikkeaisi siltä pois. 

Hyvä Jumala, tänään, ensimmäisen adventtikynttilän sytyttämisen päivänä, rukoilemme, että voisit täyttää mielemme iloisesta ja luottamusta täynnä olevasta odotuksesta. Anna ihmissuhteisiimme anteeksiantavaa mieltä, iloa, rauhaa ja yhteisymmärrystä. Johdata meidät yhdessä ja yhteisymmärryksessä läpi pandemia-ajan.  

Kaikkivaltias Jumala, anna sanasi kaikua etenkin siellä, missä sitä ei vielä tunneta. Siunaa kirkkosi lähetystyötä sekä oman seurakuntamme nimikkokohteita ja nimikkolähettejä. Anna tämän työn johdattaa yhä uusia ihmisiä sinun valtakuntasi osallisuuteen. Rukoilemme myös siunaustasi ja sinun pelastustekosi tuntemista omaisuuskansallesi Israelille. Pyydämme, että antaisit rauhan Lähi-itään. 

Uskollinen Jumala, auta meitä seuraamaan sinua ja toteuttamaan tahtoasi jokapäiväisessä elämässämme. Johdata meitä niin, että pääsemme kerran luoksesi taivaalliseen valtakuntaasi, meidän kotiimme. Tätä me rukoilemme Kuninkaamme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen nimessä. 

Aamen. 

--- 

 

Siunattua adventin aikaa, levollista joulunodotusta ja terveydellistä uutta kirkkovuotta! 

Juha Koivulahti