7. sunnuntai helluntaista 19.7.2020

"Rakkauden laki" 

Jeesus Kristus tuli täyttämään Jumalan tahdon ja käskyt. Ei hän tullut niitä kumoamaan. Käskyt ja niiden mukainen Jumalan tahto on edelleen pienintäkin piirtoa myöten voimassa. Kristitty tunnustaa ja hyväksyy tämän, mutta samalla hän joutuu myöntämään, ettei kykene täyttämään käskyjä ja Jumalan tahtoa. Kristitty ymmärtää, ettei hän voi pelastua käskyjä noudattamalla, vaan hän tarvitsee siihen Jumalan armoa. 

Jumala tietää paremmin kuin me itse, että meistä ei ole täyttämään hänen tahtoaan ja elämään täydellisen oikein. Jos me yhdessä käskyssä onnistummekin, niin vähintään kahdessa me epäonnistumme. Joudumme apostoli Paavalin tavoin huudahtamaan: ”Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?” (Room.7:24). Paavali jatkaa tähän: ”Kiitos Jumalallemme Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden! (Rm.7:25a).  

Ensimmäinen lukukappale: 1. Sam. 15: 22–26 

Samuel sanoi kuningas Saulille: – Kumpi on Herralle mieleen, uhrit vai kuuliaisuus? Kuuliaisuus on parempi kuin uhri, totteleminen parempi kuin oinasten rasva. Kapinointi on noituuden vertainen synti, röyhkeys on kuin pettävät jumalankuvat. Sinä olet hylännyt Herran sanan. Siksi hän hylkää sinun kuninkuutesi. Saul vastasi Samuelille: »Olen tehnyt syntiä. Olen rikkonut Herran käskyä ja sinun määräyksiäsi vastaan, sillä pelkäsin miehiäni ja taivuin heidän tahtoonsa. Anna nyt minulle syntini anteeksi ja lähde paluumatkalle yhdessä minun kanssani, jotta voin heittäytyä maahan Herran eteen.» Mutta Samuel sanoi Saulille: »Minä en lähde takaisin sinun kanssasi. Sinä olet hylännyt Herran sanan, ja siksi Herra hylkää sinut: et saa olla Israelin kuningas.» 

Toinen lukukappale: Jaak. 2: 8–13 

Jos te noudatatte lain kuningaskäskyä niin kuin se Raamatussa on: »Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi», te teette oikein. Mutta jos te erottelette ihmisiä, te teette syntiä, ja laki osoittaa teidät rikkojiksi. Sillä se, joka muuten kaikessa noudattaa lakia mutta rikkoo sitä yhdessä kohdassa, on syypää kaikilta kohdin. Hän, joka sanoi: »Älä tee aviorikosta», sanoi myös: »Älä tapa.» Vaikka siis et teekään aviorikosta, olet lainrikkoja, jos tapat. Vapauden lain mukaan teidät tuomitaan; pitäkää se mielessänne, mitä puhutte tai teettekin. Joka ei toista armahda, saa itse armottoman tuomion, mutta joka armahtaa, saa tuomiosta riemuvoiton. 

Evankeliumi: Mark. 10: 17–27 

Kun Jeesus lähti jatkamaan matkaansa, muuan mies tuli juoksujalkaa, polvistui hänen eteensä ja kysyi: »Hyvä opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta perisin iankaikkisen elämän?» Jeesus vastasi hänelle: »Miksi sanot minua hyväksi? Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu. Käskyt sinä tiedät: älä tapa, älä tee aviorikosta, älä varasta, älä todista valheellisesti, älä riistä toiselta, kunnioita isääsi ja äitiäsi.» »Opettaja, kaikkea tätä olen noudattanut nuoresta pitäen», vastasi mies. Jeesus katsahti häneen, rakasti häntä ja sanoi: »Yksi sinulta puuttuu. Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua.» Mies synkistyi näistä sanoista. Hän lähti surullisena pois, sillä hänellä oli paljon omaisuutta. Jeesus kääntyi, katsoi opetuslapsiinsa ja sanoi: »Kuinka vaikea onkaan niiden, jotka paljon omistavat, päästä Jumalan valtakuntaan!» Opetuslapset hämmästelivät hänen sanojaan, mutta Jeesus jatkoi: »Lapseni, Jumalan valtakuntaan on todella vaikea päästä. Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan.» Opetuslapset olivat yhä enemmän ihmeissään ja kyselivät toisiltaan: »Kuka sitten voi pelastua?» Jeesus katsoi heihin ja sanoi: »Ihmiselle se on mahdotonta, mutta ei Jumalalle. Jumalalle on kaikki mahdollista.» 

* 

Tässä päivän evankeliumissa, Jeesuksen ja rikkaan miehen välillä käydyn keskustelun jälkeen, opetuslapset kyselivät ihmeissään toisiltaan: ”Kuka sitten voi pelastua?” 

Kysymystä voidaan hiukan muokata muuttamalla kysymyssanaa. Nyt kysynkin tänään meiltä: ”Kuinka sitten voi pelastua?”  

Vaikka olisimme kuinka harjaantuneita sanankuulijoita ja aktiivisia sydämen kristittyjä, ajattelen, että vastausta tähän kysymykseen on terveellistä yhä uudelleen teroittaa itselleenkin. 

Miksi näin? Mielestäni siksi, että pelastuksen sitominen hyviin tekoihin, hurskaalta näyttävään elämään ja Jumalan lain noudattamiseen on meille syntiinlangenneille ihmisille hyvin tavallista.  

Vaikka meillä olisi jo pitkä uskonsuhde syntisten Vapahtajaan, kiusaus nähdä pelastumisemme edes joltain osalta omana saavutuksena, on jatkuva uhkamme. Me olemme luonnostamme taipuvaisia ajattelemaan, että pelastuksemme, syntien anteeksianto, vanhurskaus, Jumalan hyväksyntä ja rakkaus pitää ainakin osittain ansaita omilla teoillamme ja toimillamme. 

Kristillisen uskon varhaisin kiista kiertyi käytännössä tämän asian ympärille – kysymykseen lain ja evankeliumin, Jumalan tahdon ja hänen armonsa suhteesta. Raamatun Uuden testamentin Roomalais- ja Galatalaiskirjeet ovat ennen muuta tämän suhteen käsittelyä ja kirkastamista.  

Eipä tälle aiheelle olisi voinut olla parempaa käsittelijää kuin nämä kirjeet kirjoittanut apostoli Paavali, joka sanoi elämästään ennen Jeesuksen seuraamista, että eli juutalaisena sen ”ankarimman suunnan mukaan” (Ap.t.26:5b) ja että hänen ”lakiin perustuva vanhurskautensa oli moitteeton.” (Fil.3:6). 

Mutta sitten oli tapahtunut jotain. Jumalan lain puolesta kiivaillut Paavali, joka aluksi vainosi ensimmäisiä Jeesukseen uskovia juutalaisia, kohtasi itse ylösnousseen Kristuksen. Tämän kohtaamisen vuoksi hänestä itsestään tuli Jeesukseen uskova juutalainen. Näin Paavalista tuli syntinen ihminen omissakin silmissään. Samalla kun hänen silmänsä avautuivat Jumalan armolle Jeesuksessa, samalla hän joutui kohtamaan yhä enemmän oman kelvottomuutensa. Tämän kokemuksen huipennus on Roomalaiskirjeen luvussa 7, jossa Paavali joutuu toteamaan itsestään ja samalla meistä kaikista muista syntiinlangenneeseen sukukuntaan kuuluvista lajitovereistaan: ”haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta” (Room.7:21b). 

Tämä oli umpikuja, jossa Paavali ymmärsi, mistä Jumalan armossa ja evankeliumissa on syvimmiltään kyse. Tämän vuoksi hän saattoi päättää tuon saman Roomalaiskirjeen jakson ylistävään huudahdukseen: ”Kiitos Jumalallemme Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden!” (Room.7:25a) ja sanoa myös Filippiläiskirjeessä aikaisemmasta lain noudattamisestaan jotain näin radikaalia: ”Mutta kaiken tämän, mikä oli minulle voittoa, olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi --- Näin minulla ei ole enää mitään omaa, lain noudattamiseen perustuvaa vanhurskautta, vaan se vanhurskaus, jonka perustana on usko Kristukseen ja jonka Jumala antaa sille, joka uskoo” (Fil.3:7,9). 

Tämän päivän evankeliumissa Jeesus kohtasi rikkaan miehen, joka oli ilmeisesti jo jonkin aikaa kuunnellut ja ehkäpä ”matkan päästä” seurannut Jeesusta.  

Polvistuminen Jeesuksen eteen osoitti sen, että mies kunnioitti Jeesusta Israelin opettajana. 

Miestä askarrutti kysymys pelastumisesta iankaikkiseen elämään. Tämän vaivaamana hän rohkaistuu kysymään tuon kysymyksen, jonka soisin kaikkien meidän esittävän Herrallemme kerta toisensa jälkeen ja yhä uudelleen: ”Mitä minun pitää tehdä, jotta perisin iankaikkisen elämän?” (Mark.10:17b). 

Raamatun Uudessa testamentissa, Apostolien teoissa, eräs toinenkin mies teki saman kysymyksen – ei kuitenkaan enää Jeesukselta – vaan hänen seuraajiltaan apostoli Paavalilta ja tämän työtoverilta Silakselta: ”Herrat! Mitä minun on tehtävä, että pelastuisin?” (Ap.t.16:30).  

Kysymyksen esittäjä oli filippiläinen vanginvartija, joka todisti Paavalin ja Silaksen ihmeellistä vapautumista vankilasta. Pelko tästä sai vartijan esittämään tuon kysymyksen, johon hän sai heti vastauksen: ”Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut, sinä ja sinun perhekuntasi” (Ap.t.16:31). 

Miksi Jeesus ei kehottanut hänen luokseen kiiruhtanutta rikasta miestä samalla tavoin uskoon kuin Filippin vanginvartijaa, vaan ”yllytti” tätä entistä suurempaan lain noudattamiseen ja käskyjen tottelemiseen?  

Ero näillä kahdella miehellä oli siinä, että Jeesuksen luo tullut rikas mies ajatteli pelastuksen perustan olevan lain ja käskyjen noudattamisessa. Hän toivoi saavansa Jeesukselta vielä jonkun uuden käskyn, joka varmistaisi hänelle taivaspaikan. Ja hän saikin kehotuksen. Rikas mies sai kehotuksen myydä kaiken omaisuutensa ja jakaa sen köyhille. Tämä käsky ajoi rikkaan miehen umpikujaan. Pelastus ei ollutkaan saavutettavissa omilla teoilla. Mies havaitsi, ettei hänessä itsessään ollut tällaista rakkautta.  

Sen sijaan vanginvartija oli vain syntinen ihminen. Hänellä ei ollut esitettävänään hyviä tekoja pelastumisensa perusteeksi. Ei ollut muuta toivoa kuin se, että Jumala armahtaisi. Hän oli jo nöyrtynyt sydämessään armahdettavan paikalle.  

Rikkaalla miehellä oli vielä tähän matkaa. Vanginvartija tarttui ainoaan ja kestävään oljenkorteen: Jumalan armoon, syntien anteeksiantoon ja iankaikkisen elämän toivoon ylösnousseen Herran Jeesuksen ristin sovitus- ja lunastustyössä. 

Tämä usko synnytti vanginvartijassa välittömästi rakkautta, niin Paavalia ja Silasta kuin myös muita lähimmäisiään kohtaan.  

Oikea ja terve usko Kristukseen synnyttää siis aina hyviä tekoja, mutta usko omiin hyviin tekoihin ei koskaan synnyttä uskoa syntisten – meidän – Vapahtajaamme. Tämä on läksy, jonka oppimiseen me tarvitsemme yleensä koko elämämme. Meidän täytyy yhä uudelleen joutua umpikujaan ja suostua syntiseksi, jotta meistä voisi tulla armahdettuja pelastettuja syntisiä – ja Herralle kovin rakkaita. 

Mutta, miten mahtoi käydä kertomusemme rikkaalle miehelle? Emme tiedä, mutta uskomme, että niin rikkaan miehen kuin meidänkin toivomme on Jeesuksen rakastavassa katseessa.  

Ehkä rikas mieskin pääsi lopulta sisään ”pelastuksen ahtaasta portista”, siitä neulansilmästä, jonka kautta on mahdoton pelastua omilla teoilla, mutta josta pelastukseen tullaan uskomalla Jeesukseen – häneen, joka tekee inhimillisesti mahdottoman mahdolliseksi. 

** 

Rukous 

Hyvä Jumala, kiitos ja ylistys siitä, että sinun armosi, rakkautesi ja uskollisuutesi meitä kohtaan on suurempi kuin osaamme edes oikein aavistaa. Sinä olet ilmaissut meille myös pyhän tahtosi sanassasi, mutta me olemme syntiset emmekä pysty tahtoasi täyttämään. Tästä syystä ohjaa meidät kerta toisensa jälkeen anteeksiantamuksen lähteelle, Poikasi ristin juurelle. Anna armosi olla myös uudistamassa elämäämme ja voimanamme sinun tahtosi mukaisella tiellä. 

Rukoilemme sinulta Pyhän Hengen voimaa parannuksen tekemiseen, kilvoitukseen ja muiden armahtamiseen. Anna meille voimaa myös palvella ja rakastaa lähimmäisiämme. Tänään rukoilemme aivan erityisesti kaikkien niiden tammelaisten puolesta, jotka tarvitsevat diakoniatyön apua ja tukea. Anna sinä apusi ja viisas johdatuksesi näiden ihmisten elämään. Ohjaa kaikkia niitä seurakuntalaisia, jotka haluavat palvella sinua ja lähimmäisiään myös diakoniatyössä. Anna meidän käyttöömme armolahjojesi koko rikkaus. 

Armollinen Jumala, avaa ovesi evankeliumin hyvälle sanomalle kaikkien kansojen keskuuteen. Anna uskosta tulla elävää todellisuutta mahdollisimman monelle. Me rukoillemme kirkkomme ja Tammelan seurakunnan lähetystyöntekijöiden sekä sen nimikkokohteiden puolesta. Suo, että Sana saisi synnyttää uskoa ja anna kaiken tämän kantaa hyvää hedelmää iankaikkiseen elämään. Siunaa omaisuuskansaasi Israelia. Suo, että myös tämä kansa saisi nähdä Pojassasi pelastajansa. Rukoilemme rauhaa ja sovintoa Lähi-itään. 

Jumalamme ja Lunastajamme, kun oma lähtöhetkemme koittaa, auta meitä uskossa turvautumaan sinun hyvyyteesi, armoosi ja johdatukseesi. Suo, että saisimme tämän elämän jälkeen astua sinun taivaalliseen valtakuntaasi. Tätä kaikkea me rukoilemme sinun nimessäsi, Kolmiyhteinen Jumalamme, Isä, Poika ja Pyhä Henki. 

--- 

Siunattua pyhäpäivää ja kesän jatkoa! 

Juha Koivulahti