Saarna 5. paastonajan sunnuntaina 29.3.2020 (Kärsimyksen sunnuntai)

 

Tekstit:

Ensimmäinen lukukappale

Jes. 65: 1–3

Minä olen kyllä ollut lähellä,
mutta he eivät ole minua etsineet,
olen ollut läsnä,
mutta he eivät ole minua kyselleet,
olen sanonut: ”Tässä olen, tässä olen!”
tälle pakanakansalle, joka ei kutsunut avuksi
minun nimeäni.
Päivästä päivään minä ojensin käteni
tätä vastahakoista kansaa kohden,
kansaa, joka kulkee väärää tietä
oman mielensä mukaan,
kansaa, joka yhä uudelleen minut vihoittaa.

Toinen lukukappale

Ef. 2: 12–16

Ennen te elitte ilman Kristusta, Israelin kansan ulkopuolella ja osattomina liitoista ja niiden lupauksista, olitte maailmassa vailla toivoa ja vailla Jumalaa. Mutta nyt Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa, hänen veressään, tuonut lähelleen teidät, jotka ennen olitte kaukana hänestä.
    Kristus on meidän rauhamme. Hän on tehnyt nämä kaksi ihmisryhmää yhdeksi ja kuolemallaan hajottanut niitä erottaneen vihollisuuden muurin. Hän on kumonnut lain käskyineen ja säädöksineen, jotta hän omassa itsessään loisi nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, ja näin hän on tehnyt rauhan. Ristillä kuollessaan hän omassa ruumiissaan sai aikaan sovinnon Jumalan ja näiden molempien välille ja teki näin lopun vihollisuudesta.

Evankeliumi

Luuk. 13: 31–35

Juuri silloin tuli muutamia fariseuksia sanomaan Jeesukselle: ”Lähde pois täältä, Herodes aikoo tappaa sinut.”
    Mutta hän vastasi:
    ”Menkää ja sanokaa sille ketulle: ’Tänään ja huomenna minä ajan ihmisistä pahoja henkiä ja parannan sairaita, ja kolmantena päivänä saan työni päätökseen.’ Mutta tänään ja huomenna ja seuraavanakin päivänä minun on jatkettava kulkuani - eihän ole mahdollista, että profeetta surmataan muualla kuin Jerusalemissa.
    Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla. Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille. Ja minä sanon teille, että te ette minua näe ennen kuin sinä päivänä, jona sanotte: ’Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!’”

-------------------

 

Kolmiyhteisen Jumalan, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.

Elämme paastonaikaa, ja tästä viidennestä paastonajan sunnuntaista, kärsimyksen sunnuntaista, alkaa niin sanottu syvä paastonaika. Jeesuksella on edessään kärsimystie, vaikka viikon päästä Palmusunnuntaina saammekin vielä olla vastaanottamassa häntä Jerusalemiin saapuvana kuninkaana. Palmusunnuntaista alkaa sitten hiljainen viikko ja kärsimysaika.

Kärsimys kuuluu ihmiselämään. Me aiheutamme itsellemme ja toisillemme kärsimystä esimerkiksi olemalla ahneita ja itsekkäitä. Nyt kärsimystä aiheuttaa lisäksi maailmanlaajuinen koronavirusepidemia, joka on Jumalan meille sallima koettelemus. Tätä on vaikea hyväksyä. Monet menettävät työnsä, monet sairastuvat tai jopa kuolevat, emme saa tavata toisiamme. Usko ja luottamus Jumalaan ovat koetuksella.

Ei Jumala kuitenkaan ole mihinkään hävinnyt. Paastonaika julistaa meille, että Jumala ei ole maailmassa tapahtuvan kärsimyksen ulkopuolella vaan sen keskellä. Kysymykseen: missä hyvä ja ihmisiä rakastava Jumala on, kun hän antaa meidän kärsiä, on olemassa vastaus: Hän on itse Pojassaan Getsemanessa ja Golgatan ristillä kärsimässä ja kuolemassa meidän puolestamme. Jumala katsoo nykyisessäkin tilanteessa meitä ristiltä Poikansa armahtavien ja rakastavien kasvojen kautta. Risti julistaa meille, että Jumala on itse kärsinyt, mutta myös, että kärsimys ja kuolema on voitettu. Jeesus kulki elämässään kohti kärsimystä ja kuolemaa, jotta me saisimme kulkea kohti valoa, kirkkautta ja iankaikkista elämää.

Nykyisessä tilanteessa länsimaiset yhteiskunnat joutuvat todelliseen stressitestiin. Vapaata liikkumista, joka on täällä pitkään ollut ihmisen perusoikeus, on rajoitettu. Vastaavia oloja on viimeksi ollut sotiemme aikana, vaikka nykytilannetta ei sentään sotaan voi verrata. Joka tapauksessa joudumme luopumaan paljosta. Joudumme pohtimaan myös elämänarvojamme uudelta kantilta. Koetellut kristilliset arvot, kuten kohtuullisuus sekä lähimmäisestä huolehtiminen ovat nyt arvossaan. Joudumme myös miettimään, mikä on meille tärkeää ja välttämätöntä. Ehkä joudumme myös hädässämme kääntymään Jumalan puoleen. Tätä Jumala myös meiltä haluaa. Ihmiselämään kuuluvat myös koettelemukset, ja tässä on varmasti paikallaan vanha viisas sanonta: “koettelee vaan ei hylkää Herra”. Saamme kuitenkin tuntea myös kiitollisuutta. Meillä Suomessa on paljon sitä hyvää, joka auttaa selviytymään tästäkin kriisistä. Ehkä kriisi myös yhdistää meitä. Niin sanottua talvisodan henkeä tarvitaan taas.

Meidän on myös hyvä muistaa, että meidän kärsimyksemme on ajallista ja päättyy kerran. Evankeliumitekstin mukaisesti Jeesus tietää kulkevansa kohti kuolemaa. Hänen tehtävänsä meidän syntiemme sovittajana on toteutumassa. Jumala haluaa myös koota ihmisiä yhteen niin kuin kanaemo kokoaa poikiaan siipiensä suojaan. Meiltä kysytään vain: haluammeko ottaa kutsun vastaan? Kriisin keskelläkin saamme luottaa Jumalaan ja uskoa syntimme anteeksi Kristuksen sovitustyön tähden, Jeesuksen nimessä ja veressä. Paastonaika ohjaa meitä myös samaan kuuliaisuuteen, joka Kristuksella itsellään oli. Saamme jäädä luottamaan tähän psalmin 121 sanaan: “Minä kohotan katseeni vuoria kohti. Mistä saisin avun? Minä saan avun Herralta, häneltä, joka on luonut taivaan ja maan”.

 

Rukoilemme.

Jumala, rakas taivaallinen isämme, sinä olet luonut kaiken ja olet luvannut pitää meistä huolen. Auta meitä, että jaksamme turvautua sinuun ja luottaa sinun lupauksiisi. Anna meille silmät nähdä lähimmäistemme hätä ja anna meille auttavaista mieltä. Siunaa meitä ja läheisiämme. Lohduta kärsiviä, tue heikkoja, rohkaise niitä, jotka pelkäävät, mitä huominen tuo tullessaan. Anna meille tulevaisuudenuskoa ja voimaa kestää koettelemukset. Vie meidät tämän elämän jälkeen ikuiseen kotiin, kirkkauteesi. Jätämme itsemme ja koko elämämme sinun haltuusi. Poikasi Jeesuksen Kristuksen nimessä, aamen.

Timo Leinonen